Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Twilight (Houkutus), New Moon (Uusikuu), Eclipse (Epäilys), Breaking Dawn (Aamunkoi) <3

Kaikki Twilight -fanit, liittykää mukaan! (:

Team Edward vai Team Jacob ?

Twilight - Houkutus, ensi-ilta  2.1.2009

Twilight - Uusikuu, ensi-ilta 20.11.2009

Twilight - Epäilys, ensi-ilta (30.6.2010)

Twilight - Aamunkoi, ensi-ilta ( tulossa pian! )

HOUKUTUS (kirja)

Aluksi: En ollut koskaan pahemmin miettinyt, millainen kuolemani olisi - vaikka viime kuukausina siihen olisi ollut syytä - mutta ikinä en olisi osannut kuvitella, että kuolisin tällä tavalla.

Tuijotin henki kurkussa salin toiseen päähän, metsästäjän tummiin silmiin, jotka vastasivat hyväntahtoisesti katseeseeni.

Olihan se sinänsä hyvä tapa kuolla: jonkun toisen sijasta, jonkun jota rakastin. Suorastaan jaloa. Olihan se sentään jotakin.

Tiesin olevani kuoleman partaalla vain siksi, että olin tullut muuttaneeksi Forksiin. Mutta kauhustani huolimatta en katunut päätöstäni. Kun elämä on antanut lahjaksi unelman, joka ylittää kaikki mahdolliset odotukset, on kohtuutonta surra sen päättymistä. Metsästäjän huulilla oli lempeä hymy, kun hän alkoi verkalleen lähestyä tappaakseen minut.

UUSIKUU (kirja)

Aluksi: Tuntui kuin olisin nähnyt hirveää painajaista, sellaista jossa täytyy juosta juoksemasta päästyään, keuhkot pakahtumaisillaan, eikä silti pääse eteenpäin niin lujaa kuin tahtoisi. Jalkani liikkuivat yhä jähmeämmin, kun tunkeuduin tintemattoman väkijoukon halki, mutta mahtavan tornikellon viisarit eivät hidastaneet tahtiaan. Kylmän armottomasti ne etenivät kohti vääjäämätöntä loppua - kaiken loppua. Tämä ei kuitenkaan ollut unta, ja toisin kuin painajaisissani, en juossut oman henkeni edestä; juoksin pelastaakseni jotakin mittaamattomasti arvokkaampaa. Oma henkeni merkitsi minulle enää hyvin vähän.

Alice oli sanonut, että saattaisimme hyvinkin kuolla täällä molemmat. Ehkä olisi käynyt toisin, ellei kirkas auringonpaiste olisi vanginnut häntä sisälle; nyt vain minä pystyin juoksemaan tämän aurinkoisen, väkeä kuhisevan aukion poikki.

Enkä minä pystynyt juosta tarpeeksi lujaa.

Niinpä minua ei hetkauttanut, että ympärillämme vaanivat äärettömän vaaralliset vihollisemme. Kun kello alkoi lyödä, niin että maa värähteli turtuneiden jalkojeni alla, minä tiesin että oli liian myöhäistä - ja iloitsin siitä, että verenhimoinen saalistaja vaani jo minua. En halunnut enää elää, sillä yritykseni oli epäonnistunut.

Kellon lyönnit kajahtelivat, ja aurinko porotti taivaan laelta.

EPÄILYS (kirja)

Aluksi: Kaikki yrityksemme väistellä olivat epäonnistuneet.

Katselin sydän kylmänä, kuinka hän valmistautui puolustamaan minua. Hänen vahvassa keskittymisessään ei näkynyt epäilyksen häivääkään, vaikka hän oli valmiiksi alakynnessä. Tiesin että apua oli turha odottaa - juuri nyt hänen perheensä taisteli henkensä edestä aivan yhtä varmasti kuin hän meidän henkemme edestä.

Kuulisinko ikinä, kuinka siinä toisessa taistelussa kävi? Saisinko selville, ketkä voittivat ja ketkä hävisivät? Eläisinkö niin kauan?

Se ei tuntunut kovin todennäköiseltä.

Mustat silmät, joiden katse oli hurja kiihkeästä halusta surmata minut, odottivat hetkeä jolloin suojelijani huomio kääntyisi muualle. Hetkeä jolloin luultavasti kuolisin.

Jossakin hyvin, hyvin kaukana kylmässä metsässä ulvoi susi.

AAMUNKOI (kirja)

Aluksi: (Bella) Olin käynyt lähellä kuolemaa kohtuuttoman usein; siihen ei oikeastaan koskaa totu.

Silti tuntui oudon väistämättömältä katsoa taas kuolemaa silmästä silmään. Aivan kuin minut todella olisi tuomittu tuhon omaksi. Olin päässyt sitä pakoon kerran toisensa jälkeen, mutta se palasi yhä uudestaan.

Tämä kerta oli kuitenkin hyvin erilainen kuin muut.

Jos pelkää, voi paeta, ja jos vihaa, voi ryhtyä taisteluun. Kaikki reaktioni olivat suuntautuneet sellaisia tappajia vastaan - hirviöitä, vihollisia vastaan.

Kun omaa tappajaansa rakastaa, vaihtoehtoja ei jää. Kuinka voisi lähteä pakoon, kuinka voisi taistella, kun se vahingottaisi rakastettua? Ellei pysty antamaan raakkaalleen muuta kuin henkensä, kuinka voi olla antamatta sitä?

Jos hän on todella rakas?

(Jacob) Elämä on paskamaista, ja sitten sitä kuolee.

Joopa joo. Kävisikin niin hyvä tuuri.

(Bella) Ei enää ollut vain painajaisunta, että musta rivi eteni meitä kohti askelten sekoittaman hyisen sumun läpi.

Me kuolemme, ajattelin kauhuissani. Halusin kiihkeästi nähdä kallisarvoisen olennon jota vartioin, mutta ajatuskin siitä tarkoitti huomion kääntymistä muualle, ja siihen minulla ei ollut varaa.

Hahmot lähestyivät aavemaisina, tummat kaavut liikkeestä hiukan aaltoillen. Näin luunväristen käsien kouristuvan kuin petolinnun kynsiksi. Joukko alkoi vähitellen hajaantua, kaartaa päästääkseen kimppuumme joka suunnasta. Olimme alakynnessä. Tämä oli loppu.

Ja sitten, kuin salaman leimahduksesta, näkymä olikin erilainen. Silti kaikki oli entisellään: Volturit harppoivat yhä meitä kohti valmiina tappamaan. Ainoa todellinen muutos oli siinä , millä tavalla kohtauksen näin. Yhtäkkiä himoitsin sitä. Halusin heidän hyökkäävän... Pakokauhu muuttui  verenhimoksi, kyyristyin hymyillen eteenpäin, ja paljastuneiden hampaideni välistä purkautui murahdus.

©2018 layout11 - suntuubi.com